Quelques mots des langues

Otsikon mukasesti aattelin kirjotella yleisesti kielistä heränneistä ajatuksista. Lähinnä ranskasta ja suomesta, ylläripylläri. Varotuksena jo etukäteen, että kieltenopiskelijalta tätä juttua sitten riittää.

Huomasin et oon näköjään linkkaillu suurimmaks osaks vaan ranskankielisiä biisejä, joten jatkan sit samalla linjalla ja laitan tänne väleihin kipaleita, joita oon kuunnellu joskus lukiossa kun ranskan alotin :D Ei sillä että kuuntelisin paljon ranskalaista musaa, mut pistän vaan tänne blogiin kaikki ne harvat joita kuuntelen...

Carla Brunikin ihan vaan sinuttelee eksäänsä

Varmaan ensimmäisiä asioita mihin kiinnitin huomiota oli teitittely. Koska täällä mua on teititelly melkeenpä kaikki. Mun ikäsistä opiskelijoista vanhoihin mummoihin - you name it, je suis vouvoyée. Toisaalta niiden kans joille oon enemmän höpötelly tehtiin sinunkaupat aika nopeesti. Tästä oon fiksusti päätelly että teitittely riippuu enemmänkin siitä miten tuttu tai vieras se toinen henkilö on, ei niinkään iästä (niinkun yleensä tunnutaan Suomessa opetettavan).

Toinen asia mitä ranskan opetuksessa sais mun mielestä parantaa on puhekielen tuntemus ja keskustelutaidot, koska niitä to-del-la-kin tarvii Ranskassa. Thank god olin käyny JY:n kaks kielioppikurssia suullisine ääntämistehtävineen ja vähän seurannu miten mun ranskalainen kaveri puhuu kavereittensa kans ennen kun lähin vaihtoon. Ilman niitä ois ollu aika paljon heikommat lähtökohdat. Esimerkiks todella harvoin kuulee sanottavan oui, koska yleisemmin käytetään muotoa ouais. Vähän niinkun suomessa "kyllä" ja "joo". Ja tähän ouais-muotoon en ollu törmänny missään ranskan tekstikirjassa, joista ykskin sarja mainostaa sisältöään "tuoreeksi nykyranskaksi"... just joo. Jos kuvittelis että Suomeen muuttavia opetettais käyttää vaan sanaa "kyllä" niin siitäkin saattais seurata aika mielenkiintosia tilanteita. Yhellä enkun tunnilla käytettiinkin tätä ranskan esimerkkiä ja opettaja tiivisti tän kahtiajaon niin et "oui" tarkottaa oikeestaan joko sitä että "joo joo, lopeta jo" tai paradoksaalisesti "ei" (tyyliin oui, mais.../ kyllä, mutta...). Intéressant.

Toisella tunnilla kun aiheena oli discourse markers (yeah, okay, etc.) tää opettaja sit vaan mainitsi ohimennen et niin, ranskan yleisin "diskurssimerkitsin" on putain. Ja sen oon kyl huomannu. Aluks vähän otti korvaan (ja teki mieli pestä puhujan suu saippualla) jos kuuli jonkun sanovan putain, mut aika nopeesti siihenkin on tottunu. Merdeä taas en oo kuullu käytettävän melkeen lainkaan, mikä on aika jännä. Ja nää kirosanathan on vielä laimeempia kuin vaikka suomen vastineet, joten niistä ei kannata turhaan pistää kukkahattua päähän. Amerikkalainen opettaja neuvokin kurssilla että enkussa merde vastaa vahvuudeltaan pikemminkin damnia kun shitiä, eli nääkin erot kannattaa ottaa huomioon kun kääntää kielestä toiseen, ettei tuu ilmastua jotain vahvemmin kun oli tarkottanu.

Tän linkkasinkin jo fb:ssä, mutta laitetaan vielä tännekin :D Sen verran osuva on.

Vaikka en oo ainakaan huomannu että täällä puhuttais mitään vahvaa murretta, niin silti on ollu vähän tekemistä sopeutua natiivien ripeään puherytmiin ja slangisanoihin. Ilmasut j'comprends pas, comment? ja quoi? on ollu tästä syystä aika keskeinen osa mun sanastoa... Ja yleensä ymmärrän vanhempia ihmisiä paremmin just siks et ne puhuu vähän hitaammin eikä käytä niin outoja sanoja :D Mut oon mä kai jotain täällä oppinukin. Small-talk alkaa sujuu paremmin, ja se ça va? tai ouais, et toi? tulee jo aika lailla selkärangasta. Ei muuten opetettu Suomessa sitäkään että tohon kysymykseen voi vastata muutenkin kun "ça va" - esim. tolla jälkimmäisellä fraasilla. Prkl. Eikä sitä että salut voi sanoa myös hyvästellessä. Ciao on myös yleinen, nuorilla siis. Menikin hetki sen selvittämiseen että mitä ihmettä voin lähtiessä sanoa kavereille kun au revoir on liian virallinen. Että tällä tasolla mun keskustelutaidot oli tänne tullessa :D Tietyt paineet on ollu siinäkin että saanko kehitettyä kielitaitoa tarpeeks. Tuntuis aika epäonnistuneelta tulla takasin Suomeen ja huomata olevansa lähtöpisteessä. Mut on nääkin epäilyt haihtunu sitä mukaa mitä enemmän oon päässy ranskaa puhumaan. Vähäsen oon vieläkin fiiliksissä jonkun pitemmän ja mielestäni hyvin menneen keskustelun jälkeen että "vau, mä oikeesti puhuin ranskaa koko ajan ja ymmärsin kaiken" :D Toisaalta joskus kun keskustelukumppani kysyy että "onko ranska vaikeeta?" tulee sellanen olo että "kuulostaako mun ranska sit siltä että se on mulle vaikeeta, häh?!", mutta oon ymmärtäny että sitä voi kysyä ihan neutraalistikin ja pelkästä uteliaisuudesta, ilman että mun tarvii siitä loukkaantua :D

Täs on ainakin niin selvä kertosäe että hyvin saa selvää.
(Älkääkä välittäkö viiksistä, tää ei oo Conchita Wurst)

Täällä on kyllä alkanu itekin arvostamaan enemmän sitä että kuitenkin joten kuten osaa neljää kieltä, kun jotkut on sitä ihmetelly kielitaidon tullessa puheeks. (Ja ruotsin mainitsemisesta päästään yleensä Suomen historiaan, jota on hauska yrittää selittää.) Suomalaisten pitäiskin musta olla ylpeempiä siitä että jokainen peruskoulun suorittanu osaa kolmea kieltä, koska sekään ei oo ihan helppo homma. Liikaa tuntuu olevan sellasta asennetta (jota tunnistan myös itessäni) että pitäis osata lausua ja muistaa kielioppi ulkoa täydellisesti ennen kun voi alkaa puhumaan tai yleensäkin käyttämään kieltä. Mikä on ihan naurettavaa, koska eihän puhumaan opi ilman että puhuu! Ja kun suomalaiset häpeilee omaa aksenttiaan, niin ei oo todellakaan syytä: ei se oo ees pahimmasta päästä. Kaikilla kuitenkin on joku aksentti, myös niillä natiivipuhujilla... Ja kun vertaa vaikka ranskalaisnuorten englannin kielen taitoon, niin kyllä saa rispektiä antaa suomalaiselle opetukselle, heh. (Tästä tuli nyt joku mahdollisesti tulevan kieltenopettajan pamfletti, hups)

Mulla on aiemminkin ollu tätä "ongelmaa" että kun vaihtelee useamman kielen välillä niin joskus tulee sellasia hetkiä ettei muista mitä on sanonu milläkin kielellä. Tai sit muistaa väärin - että "enhän mä voinu tätä suomeks sanoa kun puhuin ranskalaisen kanssa", tai jotain vastaavaa. Jännää. Toivottavasti en oo tän syndroomani kans yksin. Mainitsinkin jossain tekstissä tästä "uudesta näkökulmasta suomen kieleen". Oon tullu entistä vakuuttuneemmaks siitä, että suomi on sekä outo että hieno kieli. Aika mahtavaa että sattuu puhumaan äidinkielenään näin omalaatuista ja pientä kieltä. Samalla on kasvanu sympatiat ja kunnioitus niitä kohtaan, jotka suomea opettelee - jotkut vielä ihan vapaaehtosesti. Huhhuh. Onhan se esimerkiks vähän vaikeeta että sanojen suhteet toisiinsa selviää vasta sanojen lopuista. Tän oon tajunnu latinan tunneilla, kun siellä on samantapanen säätö sijapäätteiden kanssa. Mulle tää systeemi on tutumpi ja ehkä helpompi ymmärtää kun ranskalaisille, mut silti mäkin joudun niitä ekaa kertaa oikeesti opettelemaan. Saa tuntemaan ittesä vanhaks kun taivutukset ei jääkään heti ekasta kerrasta päähän ja hiki hatussa niitä joutuu tarkistelemaan papereista. En oo harmikseni päässy keulimaan sillä että osaan lausuu oikeenlaisen (suomalaisen) ärrän, toisin kun rrranskalaiset opettajaa myöten. Ja ranskalaisille latina on sit helpompaa sanaston ja verbien puolesta, koska monet sanat muistuttaa toisiaan ja osasta mulla ei oo mitään käryä kun en tiiä niitä ees ranskaks.

No näinhän se on. (Tämä ei ole maksettu mainos)

Pakko vielä linkittää biisi, jonka sanat piti sillon taannoin yrittää kääntäa heti kun vaan oli tarpeeks tietämystä... Mitään google kääntäjiä tarvittu. Mutta mikä työvoitto se olikaan kun sain selville mistä tässä lauletaan, vaikka eipä tuossa montaa riviä ookaan :'D (No okei, jouduin nytkin kattoo sanakirjasta et mikäs toi mirage olikaan)

"Mais je ne sais pas qui tu es derrière ton visage digital. Je suis amoureux de l'image et j'ai peur que tu sois seulement un mirage."

 "Mutta en tiedä kuka olet digitaalisten kasvojesi takana. Olen rakastunut kuvaan ja pelkään että olet vain kangastus."

Jes. Tällästä tällä kertaa, toivottavasti ei ollu ihan puisevaa jorinaa! Hyvvee yötä, dormez bien! :)

(Irina B. ja "Sininen uni")