Vähiin käy ennen kun loppuu

... aika Nantesissa nimittäin! Viiden päivän päästä eli keskiviikkoiltana kökötän taas junassa kohti Jyväskylää, ja sillä kertaa jään sinne suht pysyvästi. Huhhuuhh, on tää vaan jännää.

Niin, takasin ollaan siis Ranskassa ja pitkästä aikaa kirjottelen tänne. Joululoma meni nopeesti: tein tosi vähän mitään (koska loma ja flunssa, erottamaton kaksikko) ja sitäkin vähemmän tentteihin lukua, söin hyvin ja liikaa sekä näin kivoja ihmisiä. Kaikkea mitä jouluun kuuluu. Lisäks tuli myös hyvästeltyä taas yks vaihtoon lähtijä, niisk. Tsemppiä R, jos tätä luet!
Tän viikon maanantaina sit lähin yöbussilla kohti Helsinki-Vantaata ja tulin Pariisista junalla samaan tapaan kun syyskuussa. Oli hassua samalla muistella sitä jännitystä ja epäuskoa mitä sillon tunsi, kun nyt ties tarkalleen mitä tehdä ja minne mennä.

Latomerta.

Siitä Suomesta kuitenkin vielä vähäsen. Koitin kovasti hakea itestäni jotain tunnetta, mutta ei se kotiinpaluu tuntunu oikein miltään. Hymähdin kyllä itekseni että "tervetuloa vaan Suomeen" kun mun eellä joku selvästikin ei-suomalainen kompuroi lentokentän mustalla jäällä ja koin lievän järkytyksen kun näin Jämsän asemalla lunta ekaa kertaa ehkä yheksään kuukauteen. Ja asunnolla oli pakko ottaa ikkunan yönäkymästä kuva heti, että hyvä kun sain laukut laskettua maahan. Mutta näitä lukuunottamatta, nääh. Odotin varmaan jotain ilotulitteita ja kyyneltulvia, kun kaikki odotus ja innosta kahtia ratkeminen vähän lopahti siihen tunnottomuuteen ja tyhjään oloon. S:n sanoin "tuntuu oudolta, ettei musta tunnu oudolta". Tai erilaiselta, tai oikein miltään.

Päällimmäinen ajatus oli kuitenkin se, että niinkun ei ois missään ollukaan. Ranskassa olo tuntu joltain omalta kuvitelmalta tai unelta. Lainaan taas muita ulkosuomalaisena olleita, mutta niin se vaan on että vaikka ois mitä ite kokenu, niin siitä voi olla varma että Suomessa kaikki pysyy ennallaan. Tästä kaikesta olin vähän pöllämystyny koko loman, varsinkin kun näki läheisiä. Niin absurdia nähä joku monen kuukauden jälkeen ja olla vaan sillee "no, siinä sä nyt oot". Moi. Toisaalta samalla jotenkin niin suomalaista, ilman sen suurempia tunneilmaisuja...

Sininen ja valkoinen, uujee.

Suomessa olo kävi ajoittain vähän tylsäks ja haasteettomaks, jos näin voi sanoa, kun kaikki oli tuttua ja turvallista. Ei tarvinu ponnistella yhtään ylimäärästä, niinkun Ranskassa (tai vähänkin vieraammassa paikassa) joidenkin asioiden kanssa täyty. Piti, ja sai, vaan olla. Do my thing. Mitä nyt välillä olin Ranska-asiantuntijana antamassa lausuntoja, mutta se kuuluu asiaan. Ja olipahan ainakin sanottavaa. Tai sitten ei, kun koko vaihto olis pitäny tiivistää pariin lauseeseen. Ööööh joo, voinko skipata tän kysymyksen? Tai sitten mun kuuluis olla perillä tavallisten ranskalaisten elämästä tai osata ranskaa nyt tosi hyvin, "kun asuin siellä Ranskassa". Olisin voinu asua täällä vaikka tynnyrissä, kunhan se vaan on ranskalainen tynnyri, niin kaikki on jotenkin mahtavampaa :D Ei se opiskelijan elämä täällä oo paljoo sen kummosempaa, vaikka paljon uutta on tullukin nähtyä ja opittua. Tai sitten se tuntuu jo niin normaalilta ettei sitä osaa nähdä niin ihmeellisenä kuin ulkopuoliset sen näkee. Haa, ehkä se johtuukin siitä!

Sain vihdoinkin kuvan LU:n tornista!
(Auringonpaisteella tuhat kertaa söpömpi)

Noh, sitten tästä Nantesista. Ohjeistaisin siirtymään pari kappaletta ylöspäin ja lukemaan ensimmäisen lauseen. Jep. Missäs mä tässä välissä ees olinkaan? Tää nykyaika ei vissiin sovi mulle, tarvisin jotkut karjavankkurit matkustamiseen että pysyisin kärryillä (heh) missä maassa mennään. Mutta siis, ei ollu mitään mihin totuttautua ja se tuntu samalla ihanalta ja oudolta. Silti oon vakuuttunu siitä että mun on hyvä palata Suomeen eikä täällä tunnu olevan enää mitään nähtävää, vaikka luulis asian olevan just toisin päin - että täällä ois kaikki ja Suomessa ei mitään. En kyllä varsinaisesti kaivannu tätä kylmää kämppää enkä liikennettä heti ikkunan alla (mopot sais kieltää lailla). Mut kuitenkin oon varma että haikeus iskee sitten kun jätän tän laivahytin taakse ja lähen rautatieasemalta viimesen kerran. On se ihminen vaan kumma kun haluais olla kahessa paikassa samaan aikaan.

Mitäs muuta? Tiistaina oli luovan kirjottamisen koe, joka tuntu menevän yllättävän hyvin. Eikä siihen kuulunukaan saatekirjeen teko, huh! Kiitos ja ylistys. Iltapäivällä kävin käppäilemässä viimesen kerran Jardin des Plantes -puistossa ja ihan ekaa kertaa sen vieressä olevalla hautausmaalla. Ekassa maailmansodassa kuolleiden yli 1700 ristiä veti aika hiljaseks, mutta siitä ei nyt oo kuvaa.

Cimetière de la Bouteillerie

Keskiviikkona oli vapaapäivä, jollon luin, kröhöm, tosi ahkerasti. Torstaina oli amerikanenglannin koe, joka tuntu joltain alakoulun tasoselta (vaikka silti varmasti möhlin jotain) ja päivällä kävin pankilla sulkemassa tilin. Sitten illalla mulle selvis, että mulla on opiskelijakortilla 15 euroa ylimäärästä, jonka oisin saanu siirrettyä ainoastaan ranskalaiselle tilille (koska siihen tarvi RIB -koodin). Näin tässä sitten kävi etten käyttäny sitä tiliä koko aikana melkeen yhtään, mutta sitten kun sille ois ollu jotain oikeeta tarvetta, niin olin jo menny sulkemaan sen... Noh, pitää nyt kuluttaa vähän ahkerammin tota saldoa, eli syödä. Ei pitäs olla ongelma mulle. Tänäänkin tarjosin kaverille lounaan (sain kyllä käteisenä takasin) ja hain tentin päätteeks paninin. Ja tenttihän oli siitä pelkäämästäni USA:n politiikasta, mutta sain mä Obaman puheesta neljässä tunnissa vajaan konseptillisen tiukkaa analyysiä. Saa sit nähä oliko siinä tentaattorin mielestä mitään sisältöä. Huomenna lauantaina ois läksiäispaardit Chanzyssa, viimestään sunnuntaina ankaraa lukemista ja maanantaina viimeset tentit Linguistique énonciativesta (henki salpautuu kun aatteleekin) ja kielitieteen kurssista. Sitten ois tää vaihtarielämä vähän niinkun paketissa. Hui.

Vakaana aikomuksena on tehä vielä jonkunlainen kokoava postaus vinkkiviitosineen (tyyliin "älä tee kuten Elppu"). Siihen asti morot!

PS. Vähän selkäpiitä karmii nää Pariisin tapahtumat, joista on varmaan tiedotettu Suomessakin. Täällä Je Suis Charlie -tekstejä näkyy joka paikassa, eka kunnianosoitus (hommage) oli keskustassa heti keskiviikkona, toinen on huomenna ja torstaina koululla pidettiin minuutin hiljanen hetki. Toivottavasti nää loppuis näihin tän päiväsiin karmeuksiin.